Koulutus ohi

Melkoisen intensiivinen pelinhoitajakoulutus on nyt sitten takana. Huomenna ja keskiviikkona edessä ovat toki vielä ensi-illat eli ensimmäiset ja arvioitavat työvuorot. Toivottavasti menee edes osittain putkeen, vaikka pitäisikin luonnollisesti mennä aivan täydellisesti.

Koulutus on ainakin ollut mukavaa, mistä iso kiitos kuuluu luonnollisesti mukavalle ryhmälle ja hyvälle vetäjälle. Kertaakaan ei määräänsä enempää vituttanut lähtä sutkuttamaan pyörällä laskemaan ruletin kuvioita päin persettä.

Aluksi usko omaan onnistumiseen oli melko korkealla. Jonka jälkeen luonnollisesti tuli samoin tein näpeille, kun ruletin laskeminen ei vain ottanut onnistuakseen. Pienoisen alamäen jälkeen alkoi viimeiselle koulutusviikolla kuitenkin tuntua siltä, että hommahan onnistuu. Varsinkin kun lauantain chippi-ilta (eli harjoitteluilta, jolloin en virallisesti ollut vielä edes duunissa) meni hiljaisuudestaan huolimatta ainakin mielestäni ihan mallikkaasti.

Nyt on todella voipunut fiilis - takana on kahdeksan päivää koulutusta putkeen ja tosiaan ensi-illat pitäisi tähän vielä päälle jaksaa. Viina hammasta kolottaa niin maan perkeleesti, mutta onneksi on enskarien jälkeen sitten puolitoista viikkoa ilmeisesti ilman vuoroja. Tai no onneksi ja onneksi, työt olisi tietysti kiva aloittaa, mutta toisaalta taas on ihan mukava pitää myös pieni loma.

Sirpa ja Jani on ilmeisesti tänään tulossa meille joksikin aikaa, Santeri vissiin mukanaan. Juhannukseksi oli tarkoitus mennä Sariannan kanssa mökille ja sieltä Hämeenlinnaan lauantaiksi. Ans kattoo, miten menee.

energiajuomatesti - Ed on ihan yhtä pahaa tämmösessä isommassa tölkissä kuin muutenkin ja vähän mietityttää, että kuinka iloiseksi tämmösen määrän vetämisestä tulee.

Unet, #42

Vahvimmat selkounet ikuisuuksiin. Jossakin vaiheessa vain havahduin tajuamaan, että sen lisäksi, miten normaalisti tiedän näkeväni unta, yritykseni vaikuttaa uneen ei tällä kertaa rikkonut sitä ja herättänyt minua. Olo oli kuin Carterilla Tuntemattomassa Kadathissa, kun seikkailin innoissani pitkin ja poikin epämääräisiä tilanteita, päättäen välillä nähdä vanhoja tuttuja, joita en ole vuosiin nähnyt ja nähdessäni heidät heti sen jälkeen.

Tutkimusmatka päättyi, kun täydellisen selkeässä tilassa eksyin ihmeellisen kaupungin raunioille. Lennähdin korkean rakennuksen katolle vain ihmettelemään maisemaa. Niin kauas, kuin silmä kantoi, ulottuivat kerrostalojen luurangot. Niiden lomassa suunnattomat telaketjuin liikkuvat robotit puskivat jätettä kasioihin ja vartioivat ympäristöään. Kaukana horisontissa näin myös jonkin patsaan, jonka pää oli korvattu jollakin oranssilla, erilaisella päällä. Kyseessä taisi olla Vapaudenpatsas.

Huomatessani patsaan, myös minut huomattiin. Raunioiden läpi tuulen lailla luokseni syöskyi hahmo, joka herätti minut. Tai ei oikeastaan herättänyt. Vai herättikö, tämä oli nimittäin aika kuumottava kokemus. Hahmon törmäyksestä havahduin hereille, mutta heräsinkin lähes pystyasennossa olevasta lasiarkusta, nähdäkseni muutaman tutkijan ympärilläni. Huomatessaan heräämiseni, nämä tutkijat hätäisesti iskivät injektioneulan käteeni ja ruiskuttivat suoneeni jotakin, kuiskuttaen: "tämä on vain unta, ei todellista. Näet yhä unta". Havahduin pariin otteeseen sängystäni ja tuosta samasta arkusta, jossa tutkijat lisäsivät kokoajan "unilääkkeeni" annosmäärää.

Viimein en enää nukahtanut, vaan kirjoitin nämä unet ylös muistikirjaani. Tai luulin kirjoittavani. Yhden sivun jälkeen samaiset tutkijat sanoivat, ettei minulla ollut kynää kädessäni. Eikä ollutkaan! Näin ollen olin valmis kirjoittamaan, muistikirja kädessäni, ennen kuin tajusin, ettei edes kirja ollut kädessä.

Joten en voinut muuta, kuin kääntää kylkeä ja nukahtaa uudelleen, toivoen vielä aamulla muistavani mahtavan mielenkiintoiset uneni. Ja näemmä muistinkin!

p.s. Otin myös silmilläni screen captureja kaupungin raunioista. Ihan siltä varalta, että ne joskus pystyttäisiin siirtämään ulos aivoistani. Ehkä niiden vuoksi mielikuva kaupungin näkymästä on yhä kirkkaana mielessäni.

Onko nyt sitten kesä?

RAY:n koulutusta on takana nyt ensimmäinen viikko. Olkoonkin, että se oli vain nelipäiväinen. Järjetön määrä pelimerkkien laskemista ja korttien sekoittamista on takana, mutta silti joka kerta, kun kuvittelee homman jo haldaavansa, iskee todellisuus sormille ja joku menee täysin plörinäksi. Kuitenkin homma on sen verran mukavaa ja mielenkiintoista, ettei ainakaan vielä ole päässyt ärsyyntymään tai turtumaan. Osatekijänä luonnollisesti on puolen vuoden työttömyys ja vielä melko vähäinen aika pelinhoitajaharjoittelijana.

Muuten on iloisesti menty kohden kevättä. Tällä viikolla on ollut melko koleita päiviä sateineen, mutta tätä kirjoittaessani aurinko yrittää väkisin paistaa silmiin ja ainakin lämmittä noista keittiön ikkunan sälekaihtimien raoista.

Siskopuolelta tuli kortti muutama päivä sitte; on mennyt jälleen kihloihin ja odottaa lasta, jonka laskettu aika on joulukuussa (olisiko ollut Itsenäisyyspäivänä?). Tuleeko minusta sitten eno-puoli vai puolieno vaiko joku muu, ei ole mitään hajua. Mutta ainakin Raholassa ollaan selvästi melko jännittyneitä asian tiimoilta.

Ensi viikolla sitä tullaan itse taas vuotta viisaammaksi ja nyt harjoittelut ja Sariannan duunit ovat niin keljut, että yläasteen seiska/kasi-luokkien välisestä kesästä alkanut traditio synttärikemuista Raholassa katkeaa. Huomenna alkaa kymmenen päivän harjoittelu/duuniputki, joten ei ole paljon juhlimiseen aikaa. Sen jälkeen on sitten kuitenkin puolitoistaviikkoa vapaata, joka sattuu melko sopivasti Juhannukseen ja Tuskaan. Joten siellä on sitten otettava ilo irti kesästä, ennen työuran alkamista todenteolla.

Unet, #41

Hämmentävä unien kimara oli itseasiassa yhtenäinen tarina. Mutta koska en sitä enää muista, kertaan vain kohdat, jotka jäivät mieleeni.

Alus ampaisee avaruuteen ja sen matkustajina olevat kaksi (FBI)tutkijaa huomaavat kauhukseen, kuinka maapallo ajautuu lähemmäs Aurinkoa ja lopulta räjähtää. Epätoivo valtaa heidät välittömästi, kunnes keskustietokone pyytää heidät neuvotteluhuoneeseen. Täällä hologrammi pää kertoo heille, että kaikki mitä on tapahtunut, on vain osa (hänen) suunnitelmaa(nsa). Hologrammi luettelee kaikki paikalla olijat, jotka on päätellyt jo aiemmin, mutta erehtyy poikansa mukana olemisesta (tässä vaiheessa kaikki paljastui Fringeksi).

Kissa lennähtää Atalan ala-asteen katolta pihalle ja pyytää tyttöä lentämään mukanaan etsimään vanhempiaan. Molemmat lähtevät lentoon ja tytön kaveri soittaa tälle kännykällä ihmetellen, koska näki lentäjät.

Isoveli lupaa pikkuveljelle, että yhdessä he löytävät kadonneet vanhempansa. Hänellä on täydellinen suunnitelma. He kaivavat tiensä Lostin nettisivujen halki, alhaalta ylös, välttäen mustia alueita. Samalla he käyvät Lostin tarinan läpi lopusta alkuun ja huomaavat kirjoittajan vihjeet tietyistä paikoista, joissa käydessään he ymmärtävät myös vanhempiensa olleen noilla paikoilla. Kaikki huipentuu vuosituhannen vaihteeseen. Isoveli(kin) on kadonnut ja isosisko pilkkaa pikkuveljeä, sillä eihän verkkosivuja "kaivamalla" voi vanhempiaan löytää. Pikkuveli ei kuuntele, vaan epätoivoisesti yrittää ehti sivun läpi, ennen kuin vuosituhat vaihtuu. Sekunneista kamppailu kuitenkin epäonnistuu ja pikkuveli myöhästyy vain hetken. Ruutu muuttuu valkoiseksi, ennen kuin uutta infoa alkaa ilmestyä sille. Ensin sana "believe" josta ruudulle jäävät vain kirjaimet "li ve", kun loppu sivukin täyttyy tekstillä.

Unet, #40

Jälleen kompleksi jossa olen johtoasemassa; tällä kertaa teknisen osaamiseni vuoksi. Ja koska nämä unet yleensä kulkevat samalla tavalla, on minulla jälleen arkkivihollinen. Epäonnistunut keksijä, joka tahtoo pyyhkiä minut pois maailman kartalta. Tai no ainakin kompleksin, joka taisi muistuttaa hieman Fallout3:n laivakaupunkia.

Tarkemmin muistan vain, kun viholliseni oli onnistunut valtaamaan lähes koko elinympäristömme ja olin johdattanut ihmiset turvaan katolle, jonka verkkoaitoja viholliseni ei pystynyt apureineen kiertämään tai ylittämään (luin eilen verkkostripin jonkun supersankarin samanlaisesta kohtalosta jossakin pc-pelissä). Se ei kuitenkaan estänyt heitä ilmaantumasta paikalle gatlingein ja ennen kaikkea liekinheittimin varustettuina. Pääviholliseni alkoi surutta tulittaa ja apurit seurasivat perässä. Minä syöksyi suojasta suojaan ja taisinpa siinä välissä myös uhrata alaisiani, sillä vaikka piilouduin ihmisten sekaan, minua kohden tulitettiin.

Koska osa "turvaan" johtamistani ihmisistä vaati luovuttamistani viholliselle, katsoin parhaaksi hyppelehti ninjaparkouraajan tavoin turvaan. Kuitenkin niin että nuo inhat murhamiehet pysyivät jäljilläni. Piilouduin avustajani kanssa hyttiin, jonne viritimme ansan vesikulhosta ja sähköjohdosta (meillä molemmilla oli kumipohjaiset kengät, minulla oikein kontiot). Kun arkkiviholliseni sitten löysi piilopaikkamme, hän ryntäsi sisään huoneeseen ja onnistuin viskaamaan hänet kulhoon. Tai sitten kyseessä oli vain hänen päänsä, joka pystyi elämään omia aikojaan, joten se oli tuhottava. Kytkimme sähkön ja katsoimme, kuinka se salamoi kuplivan veden pinnalla, arkkiviholliseni kärvistyessä.

Koulutusta ja kevätsadetta

Se on nyt sitten koulutus alkanut RAY:n pelinhoitajaksi. Viime sunnuntaina fillaroin upeassa ilmassa pikkusen yli kahdessakymmenessä minuutissa koulutuspaikalle ja olin luonnollisesti yli puolituntia etuajassa.

Koulutus itsessään käynnistyi rauhallisesti; kävimme läpi vain hieman kalvoja ja pääosin pelasimme black jackia ja rulettia harjoitusmielessä. Luonnollisesti aloituksen jälkeen olikin sitten heti kolme päivää vapaata, joten reenaaminen jatkuu vasta huomenna. Jonka jälkeen aikataulu onkin melkoisen ruuhkainen. Tänä kesänä ilmeisestikin jää ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen kesäsynttärit pitämättä, kun ei Sariannan kanssa ilmeisesti päästä vapaille samoihin aikoihin. Mutta onpahan nyt ainakin töitä tiedossa.

Nämä kolme päivää ovatkin sitten menneet melkoisesti vaan jumitellessa. Oli niin hyvin käynnistynyt työinnostus, ettei sitä ole osannut oikein paikoillaan olla. Tai oikeammin keskittyä mihinkään.

Lähinnä on tullut pikkuveljen bändin sivuja tuunailtua ja kiroiltua sekä väkisin katsottua Robot Chickenin kolmoskautta. Eilen kävimme hakemassa Äiten tuparilahjan, eli puutarhapöydän ja kaksi tuoli parvekkeelle, Clas Ohlsonilta. Mukavat vempeleet. Ehkä nyt tulee parvekkeella oleskeltuakin. Vaikka kaide onkin niin korkea, ettei sen yli näe tuoleilta kuin puiden latvat.

Koska onnistuneesti passailin valokuvaamista lähimettässä ennen koulutuksen alkua, ryntäsin sinne innokkaasti sateen sekaa vähän kuvailemaan. Oli mahtava fiilis, kun lehdet ovat jo isoja, sade ropisee ja ukkonen jyrisee. Nyt sade onkin jo tauonnut, joten täytynee jatkaa niiden bändisivujen tuunaamista.

Unet, #39

Olin Lostin saarella, näyttelemässä kuudennessa kaudessa, joka pomppi ihan yhtä lahjakkaasti kuin aiemmatkin. Toisinaan näyttelin Sawyeria, mutta useammin olin itseni. Ajoittain saari oli sarjan saari, ajoittain Keistiö.

Muistaakseni kaivoin jonkun sarjalaisen kanssa betonilattiaa jossakin tukikohdassa, koska olin vakuuttunut sen sisältävän jonkin salaisuuden. Löysimmekin betoniin valetun avaimen jolla pystyimme avaamaan aiemmin lukittuna olleen oven. Sen takaa löytyi vain yllätysmunan yllätys suojakotelossaan. Ja sen avattuamme yllätys itsessään muutti kokoajan muotoon, joutsenesta ankkaan ja lopulta kannettavaksi tietokoneeksi, jolta löysimme kartan koko saaresta. Ilmeisesti tietokoneesta esiin tuli puolen tusinaa n. kymmenen vuotta nuorempaa versiota saarella olevista henkilöistä, jotka sitten johdatimme takaisin leiriin, jossa kukaan ei oikeastaan uskonut heidän voivan olla todellisia (eivätkä heidän askeleensa maahan pudonneita lehtiä liikuttaneetkaan).

Tässä vaiheessa hypähdimme hetkeksi ilmeisestikin 60-luvulle ja johonkin kaupunkiin, jonne kaikki saarella olivat päätyneet ja jonne kaikkien kohtalo täytyi olla päätyä. Tuossa ajassa törmäsin käsittääkseni Ottoon, joka näytteli nuorta Ukkoa, vaikkei suostunutkaan paljastamaan nimeään. Jotain juhlatilannetta seuratessamme yksi kaupungin lapsista alkoi huutaa ja osoitti taivaalle.

Komeassa kaksi ulotteisessa kaaressa taivaan yli lipui mitä eriskummallisempaa tavaraa. Traktoreita, lentokoneita, avaruussukkuloita, mitä vain. Aloin itkeä vallattomasti, koska ymmärsin Saaren nyt ottavan takaisin kaiken, jonka se oli "meille" antanut ja tiesin sen tarkoittavan myös joitakin seurueemme jäsenistä (ainakin Kate oli jotenkin "Saaren antama"). Nämä eivät kuitenkaan kadonneet, joten en tiedä, mitä tapahtui.

Seuraavaksi olinkin taas Keistiössä, kävelin kalliolle tarkastelemaan, kuinka kaikki oli edennyt, kun paikalle saapui neljä retkeilijää matkallaan Saarenmaalle ja jouduin heille toteamaan, etteivät he sinne enää tänä päivänä pääsisi. Tarjosin majapaikaksi kalliolle nostettua asuntovaunua, jossa osa Saarelaista oli majaillut aikoja sitten, mutta ryökäleet kävitkin kimppuuni. Luonnollisesti hakkasin kaverit palasiksi ja viskoin nuo palat pitkin peltoja ja lähdin lentäen katsomaan, mitä kaupungista voisi löytyä.

Energiajuomatesti #6

Kaikenlaista sitä tuleekin bongattua kaupan tiskeiltä. Tampereella ollessani huomasin Markkasen lähikaupassa jotain potenssipilleriä ja jäin ihmettelemään, miten sellaista myydään vähittäiskaupassa. Oisko ollut jotain poronsarvipurkkaa?

Joka tapauksessa nyt vaihdettuani kassaa sittarissa ensimmäisen hajottua, nappasin mukaani tämmöisen Frozn energy-purkkapaketin, luonnollisesti kokeilumielessä. Ja ihan hyvin yllätyinkin.

Kyseessä on hyvin kofeiinia ja tauriinia sisältävä epämääräisen muotoinen ja näköinen purkka, jonka "energiamaku" on hyvin kätketty raikkaalla mintulla. Ehdottomasti siis paremman makuinen kuin MadCroc purukumi ja taisi olla vielä halvempaakin. Tuoteselosteen mukaan näitä pitäisi vetää neljä, jotta saisi saman vaikutuksen aikaan kuin kupillisella kahvia, mutta ainakin äskeisen nuutuneen olon yksikin meikäläiseltä paransi. Ja kun paketissa lukee vielä xylitol Jenkki, niin kai tämä vielä hampaillekin on ihan ok.

Kaiken kaikkiaan siis hieman yli euron maksava paketti on oikein ostamisen arvoinen, jos esim. ruokailun jälkeen tuppaa nukuttamaan, eikä kahvi maistu.